Olen jo jonkin aikaa miettinyt uuden blogin perustamista, mutta se on vain jäänyt roikkumaan. Eilen tuo ajatus sai taas tuulta alleen, sillä löysin lehmä-aiheisia blogipohjia ja ryhdyin oitis toimeen. Kerkesin lypsää Livejournalissa yli kaksi vuotta, mutta tästä eteenpäin minä vuodatan:

http://lypsy.vuodatus.net 

Ja nyt koittaa tämän Lypsyn viimeiset sanat: Terve ja kiitos kaloista!

Löysin Mailman blogista mitä hauskimman linkkivinkin. Blogin saa nimittäin käännettyä Googlen avulla englanniksi ja siksi nyt pystyy lukemaan Lypsyn sijasta Milkingsiä! 

Tulee ihan männävuosien The Joulukalenteri mieleen.

Varsinkin tuo polskiminen ja uiminen tuli viikonlopun Ankkarockissa melkein oikeasti kyseeseen. Aurinko ei tainnut paistaa kertaakaan koko viikonlopun aikana, vettä satoi kuin Esterin perseestä, mutta muuten jo edellisessä merkinnässäni mainitsemani henkinen heinäkuu sai rutkasti jatkoa. Takun ja Sergein kanssa vietetty Ankkarock oli huippu! Mitään festariruusua minusta ei saa vaikka miten yritettäisiin - lähinnä rupesi ärsyttämään nuorten aikuisten tapa tehdä itsestään kamala numero sillä, että heittää paidan pois tai pistää jonkun hassun hatun päähän. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Mutta Takun ja Sergein seura oli loistavaa! Ihan parasta! 

Minulla oli kahden päivän aikana kamalat ongelmat oudon muotoisten korvieni kanssa, joita ei ole luotu korvatulppia varten. Monesta keikasta meni puolet siihen, että rassasin tulppaa korvaan ja aina se pulpahti pihalle. Sergei neuvoi, että minun pitäisi hankkia sellaiset tosi isot tulpat. Sitten kerroin, että samat ongelmat jatkuvat mp3-soittimen kuulokkeiden kanssa, koska nekään ei meinaa asettua korvaan kunnolla. Taas Sergeillä oli hyvä ehdotus valmiina ja hänen mielestään minun kannattaisi hankkia sellaiset "ihan helvetin isot tulpat". Siinä vaiheessa me Takun kanssa repesimme nauramaan, koska tästä kai pitäisi päätellä, että minulla on ihan helvetin isot korvat. Ensi kerralla taidankin lainata iskältä traktorin kuulosuojaimia. Niissä on radiokin mukana, joten jos joudun taas kuuntelemaan heviä, niin voin aina kääntää Iskelmäradion päälle.

                             

Ostimme tällaiset muotitakit, jotka olivat todella in, pop & hot Ankkarockissa. Maksoikin vain viisi euroa! (Ensi vuonna päätimme väsätä takit itse ja ottaa mukaan lisäksi telttakatoksen, penkit ja kokoontaitettavat hetekat. Vanhuus, ai mitä se on?)

Viikonlopulle mahtui monia loistavia keikkoja. Paras oli ehdottomasti Lauri Tähkän keikka, mutta siihen minulla onkin aivan omat syyni, koska Lauri Tähkästä tulee ihanasti tämä kulunut kesä mieleen. Lisäksi tykkäsin todella paljon Ismo Alangosta ja Reino and The Rhinosista, mutta Reinon välispiikit ja typerääkin typerämpi tekonauru sai meiltä kovan tuomion. Tiger Army ja Volbeat eivät minua sytyttäneet - ylläri sinänsä. Varsinkin Tiger Armyn keikalla seisoin mosh pitin liepeillä ja sain melkein koko keikan ajan varoa takaa tulevia töytäisyjä. Minä seisoin kaikessa rauhassa ja silti eräskin tyttö tarttui minua polvitaipeeseen! Huitasin tytön käden pois ja tiuskasin, että "Muualle siitä!". Minun polvitaipeisiini ei noin vain kajota! Onneksi viimein taakseni tuli seisomaan kaksi isoa korstoa, joten pääsin siitä hulinasta vähän sivummalle. Mutta en voi kuin ihmetellä, miksi ihmiset rupeavat sillä lailla tönimään toisiaan? Eihän siinä lihamyllyssä ole mitään tolkkua! Volbeatin keikalla jäimme seisomaan kauemmaksi ja minä kestin karjuvan musiikin suklaan voimalla.  

                

Sunnuntai-iltana festariviikonlopun jälkeen lepuutin korviani oikein tosissani: soitin H:lle ja juttelin pitkän puhelun hänen kanssaan ja sitten kävin nukkumaan autuaan onnellisena siitä, ettei tarvitsisi tunkea aikoihin yhtään mitään korvakäytäviin. Mutta hei, korvat ovat vain yksi osa kropasta, joten muuten nautin viikonlopusta odella paljon!

.. ja sitten pitäisi palata Helsinkiin. Tavallaan on ihan kiva lähteä, koska siellä odottaa oma luukku ja toivottavasti edelleen elävät kämppikseni Fiikus ja Anopinkieli, kiva viikonloppu Ankkarockissa Takun ja Sergein seurassa sekä harjoittelun jatkuminen Ateneumissa. Eilen eräs nainen otti jo osaa siksi, että joudun lähtemään Helsinkinin. Hän sanoi, että "En tiedä, mitä sulle oikein toivoisin,  kun joudut sinne menemään." Pyysin häntä toivomaan viileitä kelejä, koska minä en tykkää olla helteellä kaupungissa. Vaikka onkin mukavaa lähteä - tavallaan -, niin silti ikävöin jo etukäteen Joutsaa ja etenkin tätä kaiketi elämäni ihaninta heinäkuuta, jolle toivon jatkoa, vaikka syksy saapuukin. Sellainen henkinen heinäkuu olisi kiva. 

Elämässä on tapahtunut kauheasti kaikkea viime viikkojen aikana ja välillä on tuntunut, etten pysy edes mukana tässä myllerryksessä. Oikeastaan tuo "kauheasti kaikkea" käsittää vain minun elämäni, jossa ollaan kiljuttu urakalla vuoristoradassa. Miten nopeasti asiat voivatkaan muuttua juuri silloin, kun vähiten sitä odottaa! Tämä on taas tätä "lue rivien välistä" -kamaa, mutten rupea avautumaan tämän enempää, vaikka mieli tekisikin kirjoittaa kaikesta. Sen verran voin kyllä sanoa, että vatsanpohja on täynnä perhosia. Tai jopa variksia.

Kässärissä vietettävää heinäkuuta on enää pari viikkoa jäljellä. Päivät ovat menneet rennosti ja leppoisasti, vaikka nyt onkin turisteja riittänyt enemmän. Joutsassa on jo toista viikkoa saksalainen partioporukka, joka työllistää turistiopas-parkaa joka ikinen päivä, toisinaan jopa kahdesti päivässä. Milloin yritän etsiä jalkansa teloneelle partiopojalle ilmaista yösijaa Joutsan keskustasta (ihan kuin sellaista muka löytyisi vaikka soittelin kohteliaasti potentiaalisia vaihtoehtoja aina seurakuntamestaria myöten läpi), milloin etsin heille kaikki kartat Joutsan ja Jyväskylän väliltä ja milloin kerron Joutsan historiasta aina vuodesta kivi ja kirves lähtien. Sanoinkin tänään Minnalle, etten jaksa enää ainuttakaan saksalaista partiolaista, mutta mistä vetoa, huomenna Kässärin ovesta tunkee taas muutama sinikeltaiseen kaulahuiviin sonnustautunut saksalainen. Toki Kässärissä käy muitakin turisteja ja koskaan ei tiedä, millaisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan. Muuten sitten isken kassakonetta, ja ensi viikon alkuun olen varannut kangaspuut tarkoituksena kutoa itselleni maton muistoksi Kässäri-kesästä. Kuteet olen jo katsonut valmiiksi, mutta saapi nähdä kuinka käy. 

Ensimmäistä kertaa näin pitkän Joutsassa vietetyn ajan jälkeen minulla ei ole ikävä Helsinkiin. Yleensä kaipaan hyvin pian takaisin kaupunkiin, mutta nyt ajatus siitä, että joudun lähtemään reilun viikon päästä, tuntuu melkeinpä haikealta. Osittain syynä on Joutsan rauhallinen tunnelma ja ehkä suurimpana syynä järven rannalla vietetyt romanttiset illat, joiden soisin jatkuvan ikuisesti...

Eräs ihminen loukkaantui blogistani aivan syyttä ja oli kiehunut raivosta lukiessaan sitä eikä kyse edes ollut hänestä, vaan aivan eri asiasta. Onneksi kaikki on nyt selvää, mutta verenpaineet pääsivät nousemaan ihan turhaan. Muistakaa rakkaat ihmiset, että nämä tekstit ovat vain yhden tytön napinoita ja yksi tapa purkaa ajatuksia eikä näiden tekstien tarkoitus ole hetkauttaa maailmaa millään tavalla. Ja jos joku epäilee löytävänsä itsensä rivien välistä, niin siitä kannattaa ennemmin kysyä suoraan kuin osoittaa etukäteen mieltä. Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut sanavalinnoillani pahaa mieltä, mutta silti muistuttaisin, että blogi on aina päiväkirja, joka on yksi vapaimpia kirjoitusmuotoja joita eri julkaisukanavat tarjoavat. Ja tällä sivulla esiintyvistä kitinöistä ei kannata loukkaantua, koska milloinkaan kyse ei ole ollut pitkäaikaisista jutuista. Tälläkin kertaa ne liittyivät täysin eri asiaan kuin niihin johtopäätöksiin, joita pari lukijaani oletti ja muutenkin kyse oli vain parin päivän vitutuksen kourissa roiskaistu ajattelematon tekstinpätkä.

Hei ihmiset, blogi elää ja hengittää kirjoittajansa kanssa samaan tahtiin!

Käytän nyt häpeilemättä työkonetta hyväkseni ja puhallan blogiini eloa. Kässärissä on kitutunti menossa eikä täällä ole tällä hetkellä ketään. Nämä hiljaiset ajat minä käytän Joutsan Jousitien pienoishistorian kirjoittamiseen ja olen edennyt osoitteeseen Jousitie 27. Käyn siis vanhat talot läpi ja kirjoitan jokaisesta pienen historiapätkän ja myöhemmin joukkoon liitetään myös kuvat. Tätä hommaa tehdessä tajuan, miten vähän kotipaikkakuntani historiaa tunnenkaan! Onneksi nyt on hyvä mahdollisuus ottaa Jousitien historia haltuun - tätä menoa vedän ensi kesänä opastettuja kierroksia nimellä "Vanha Jousitie päästä päähän". Koska Joutsan kunnan päätökset keskittyvät mielestäni enimmäkseen liikuntaan, ja kulttuuri jää Joutopäiviä lukuun ottamatta aina budjetin tähteiden varaan tai pahimmassa tapauksessa nuolemaan näppejään, voisi Jousitien kulttuurikierros toimia paremmin nimellä "Vanha Jousitie päästä päähän sauvakävellen".

Tällä viikolla on paljon ohjelmaa, sillä keskiviikkona lähdemme Karoliinan kanssa lavatansseihin ja viikonloppuna onkin Joutsan Joutopäivät, jotka työllistävät niin Kässärissä, avajaisjuhlassa, markkinatorin esiintymislavalla, ARSissa sekä Talomuseon iltamissa unohtamatta tietenkään vapaa-ajan rientoja perjantai- ja lauantai-iltoina. Ja mitä tuohon esiintymislavaan tulee, niin tulkaa kaikki kuuntelemaan minun ja Elisan konsertointia lauantaina klo 12.15! Tiedossa rentoa jazzahtelua, laulua ja pianon möyhintää! 

Ja arvatkaa mitä! Minulla on permanentti! Kiharat lätkähtivät kuontalooni tänä aamuna ja nyt tämä on vielä aikamoinen afro ennen kuin se kunnolla asettuu. Mutta kylläpä tukka tuntuu kevyeltä - aivan kuin pään päällä olisi hattaraa! 

Tänään oli toinen työpäiväni Joutsan Käsityökeskuksen turisti-infossa. "Kässärissä" on leppoisa ja mukava tunnelma, työkaverit ovat ennestään tuttuja ja tähän kaikkeen kun lisää vain kuuden tunnin mittaisen työpäivän, joka alkaa vasta klo 11, voin melkeinpä sanoa olevani lomalla! Turisti-infossa työskenteleminen on toki vielä uutta, mutta koko ajan oppii lisää ja kaiken kaikkiaan tämä homma tuntuu mukavan vaihtelevalta. Sitä osasin odottaakin, sillä Takku on toiminut Hartolan turisti-infossa ja hän kertoi mitä käsittämättömimmistä kysymyksistä, joita turistit olivat esittäneet:
- Mistä saa kastematoja? (Ota lapio ja kaiva tuolta pellon reunasta.)
- Missä on lähin meri? (Käänny tuosta risteyksestä vasemmalle ja aja suoraan noin kaksisataa kilometriä.) 
- Mulla unohtui hotellin kaukosäädin taskuun. Voisitko sä toimittaa sen takaisin hotellille? (...! Kuka säilyttää kaukosäädintä taskussa ja unohtaa sen sinne??!)

Tänään Joutsan turisti-infoon tuli kaksi vanhempaa pariskuntaa, jotka tarvitsivat täksi illaksi saunallisen mökin Hirvensalmelta. Minä autoin heitä löytämään sopivan vuokramökin ja oikeasti se ei ollut mikään kova homma, mutta tämä porukka oli niin mielissään, että julistivat Joutsan turisti-infon ansaitsevan kymmenen ja puoli pistettä ja sanoivat lähettävänsä kunnanjohtajalle palautetta minusta. (Taisivat olla kovasti saunan tarpeessa.) Onnistumisen tunne on kuitenkin aina yhtä ihana ja sain kuulla työkavereilta, että infossa on nyt nainen paikallaan. 

Kohta olen kuitenkin kaikkea muuta kuin nainen paikallaan, koska kirjaston tietokoneaika alkaa näyttää taas punaista. Kirjastotätien tuimia katseita ei toivo kukaan osakseen.

No ei, oikeastihan Joutsa on kivoja tätejä tulvillaan.

Tänään olisi ollut osakunnan kesäteeilta, mutta minä nukahdin töiden jälkeen ja muistin koko jutun vasta reippaillessani Kaivarin rannassa. Harmi, sillä olisi ollut kiva nähdä osakuntakavereita, vaikka myöhemmin kuulinkin, ettei teeilta ollut yleisömenestys. Ainakin tuli käytyä lenkillä pitkästä aikaa, ja nyt taidan etsiä kaapeista suklaata! 

Sain eiliseen merkintääni loistavan kommentin, jonka tahdon nostaa kommenttiosiosta paremmin näkyville. Tämän rinnalla kyllä Kiinteistömaailman tädit vehreine sisäpihoineen kalpenevat: 

"No, mutta maalaistyttöhän sinä olet! Tule ja tutustu; haihatusnäyttelyssä tänä kesänä myös kiinteistömyyntiä: Erikoinen, urheiluselostamotyyppinen pientalo, vain toinen kerros. Myyjänä Pekka Purhonen L*KV:

Omakotitalo, 21m2, Jousitie 70, Joutsa
Ainutlaatuinen ja persoonallinen pikkukoti maaseudun rauhassa, kulttuuripalvelun välittömässä läheisyydessä. Näköalaikkunoista avautuu kaunis peltomaisema. Naapurilla hyvin hoidettu puutarhatontti. Talo on rakennettu 1970-luvulla ja siirretty nykysijoilleen v.2006. Taloa uudistettu sisätilojen osalta toukokuussa 2008 ja se on taattua lahtelaista puuosaamista parhaimmillaan. Huoneissa eksoottinen balsaparketti ja –panelointi, keittiössä nostalgiset laitteet ja vintillä upea näköala-wc. Suihku- ja saunamahdollisuus kekseliäälle. Sopii hyvin esim. kirjailijalle tai ajatustyötä tekevälle. Vuokratontti. Talo helppo siirtää vaikka rantaveteen! Lähellä bussipysäkki ja Joutsan keskustaan (?) n. 2km. Kysy lisää tai sovi esittely!" (Katsokaapas täältä: www.haihatus.net)

Lähden juhannukseksi Joutsaan ja jään sille tielle aina heinäkuun loppuun saakka. Tarkoitus olisi majoittautua äidin ateljeelle ja pyöräillä sieltä peninkulman verran Joutsan Käsityökeskukseen töihin ja iltapäivisin sama matka takaisin. Jos heinäkuusta tulee oikein sateinen tai pyöräily rupeaa muuten vain maistumaan puulta, niin taidan sopia esittelyn ja muuttaa Joutsan entiseen urheiluselostamoon!

Olipa mitä tehottomin työpäivä! Sain toki annetut tehtävät tehtyä ja huomenna palaverin jälkeen alkaa hommat oikein tosissaan, mutta muuten olen vain istunut työkoneen ruudun edessä silmät ristissä. Tästä saan kiittää mennyttä viikonloppua, jolloin tuli juhlittua pitkästä aikaa oikein urakalla. Perjantaina grillasin ja pelasin mölkkyä Espoossa Hannan synttäreillä ja lauantaina grillasin Karoliinan luona ja tanssin oikein elämän kyllyydestä Heinolan Heilissä. Tuossa "yökerhossa"  on jotenkin kotoisa tunnelma, sillä se on aivan yhtä sympaattinen kuin Joutsan Hude tai Lampi. Jälkimmäinenhän on tunnetusti Alueen Ykkösmesta, kuten rakas paikallislehtemme Joutsan Seutu mainostaa. Heinolan bileet olivat jälleen todella onnistuneet ja hauskaa riitti aina aamuun asti. Silti olen varmaan tulossa vanhaksi, sillä Heinolan reissusta toipuminen on vaatinut veronsa eikä minulla mielestäni ollut edes krapulaa. 

Tullessani hetki sitten töistä kotiin eteisessä odotti Kiinteistömaailmalta tullut kirje, jossa mainostettiin talossamme myytävää 126 neliön hulppeaa asuntoa. Hintapyyntö on 750 000 euroa, jolla saisi jo monen monta tällaista pikkuluukkua, jonka lainaa minä makselen hikeä otsalta pyyhkien. Tuon lukaalin keittiökin on varmaan minun kämppäni kokoinen! Kiinteistömaailman tädit olivat kirjoittaneet asunnosta ja koko talostamme hyvin kauniisti, mutta yksi kohta sai minut kohahtamaan: "Tämä koti sijaitsee vehreän sisäpihan hiljaisuudessa." VEHREÄN SISÄPIHAN? Tämän talon betoninen läiskä, jota myös pihaksi kutsutaan, ei ole kyllä vehreää nähnytkään. Onhan pihalla toki penkki, mutta se ei oikein houkuttele menemään ulos, kun muuten ympärillä on melko karua. Sisäpihalla on muutama kauppahuoneisto, jotka ovat olleet kuulemma 1800-luvulla venäläisten upseereiden hevostalleja, ja nämä kaupat ja valot tekevät sisäpihasta kyllä kaupunkimaisen, mutta jos joku keksii, miten tuo ikkunasta avautuva näkymä on vehreä, niin voi kertoa minullekin. Tai sitten Kiinteistömaailman tädeillä sattuu vain olemaan hemmetin hyvä mielikuvitus!

Minä pelkään puluja ja lokkeja. Niitä on kaupungissa ihan liikaa. Lisäksi pelkään kaikkia alle 20-vuotiaita, joiden alla on pyörät olipa kyse polkupyörästä, skeittilaudasta, autosta tai mistä tahansa. Pyörätuoli taitaa olla ainoa laite, jota en säpsähtele tai sitten sellaisella ei vielä ole tultu minua kohti tarpeeksi vauhdikkaasti. Sekin aika voi vielä koittaa. Autotkin ovat enimmäkseen ok, mutta ehdottomasti hurjinta joukkoa ovat ala-asteelaiset polkupyörien selässä. Ja mitä pelättävää on lokeissa, puluissa ja pyöräilevissä koululaisissa? Ne kaikki syöksähtelevät liian läheltä ohitse ja minä en vain luota siihen, että tuo sekalainen porukka hallitsisi nopeat liikkeensä. Varmaan syy on minussa, mutta se ei auta pelkooni ollenkaan.

Minä nörttiydyn. Olen oppinut töissä päivittämään Internet-sivuja ja muuttamaan tiedostomuotoja rtf-, pdf- ja mp3-muotoon. Olen oppinut käyttämään uuden tietokoneeni Bluetoothia ja lähettänyt sitä kautta musiikkia kännykkääni. Oli melkeinpä mystistä seurata, miten kännykkä ja tietokone ottivat toisiinsa yhteyttä ja mp3-tiedostot (ne jotka olivat vma-tiedostoja ennen nörttitoimenpiteitäni) siirtyivät tietokoneelta kännykkään. Minun lapsuudessani puhe kuitenkin kulki vain lankaa pitkin ja suurinta viestinnän ihmettä taisi edustaa faksi. Pappani sentään oli joskus 80-luvulla teknologian kehityksen kärjessä ja hänellä oli matkapuhelin: salkkua muistuttava vempain, jota kannettiin kahvasta ja jossa oli erillinen luuri. Mutta nyt on vaikka mitä ja minä opin koko ajan enemmän, vaikka lauantai-iltana en oikein osannut käynnistää DVD:tä ja sanoinkin Potterille, että olen säälittävä näky tietokoneiden edessä. Joka tapauksessa kaikkea sitä oppii, kun tahtoo Laila Kinnusen kappaleen kännykän soittoääneksi!

Ylioppilaspolitiikassa on ollut hetken aikaa hiljaista, mutta nyt taas räiskähtelee. HYY:n talousjohtokunta on päättänyt Uuden Ylioppilastalon tilajaosta, mikä tietää muutoksia mm. Uudella toimivien osakuntien tiloihin. Meidän osakuntaan nämä eivät vaikuta mitenkään, mutta osakuntalaisena ex-vaalipäällikkönä, ex-edustajistoehdokkaana ja nykyisenä Unionin hallituslaisena seuraan tilannetta jonkun verran. Perjantaina kokoustaneen talousjohtokunnan päätöksestäkin kuulin jo lauantain vastaisena yönä. En heitä poliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa pyyhettä kehään koskaan, mutta olen ennemminkin hiljainen sivustaseuraaja, joka tahtoo pysyä kärryillä, mutta joka ei kuitenkaan ole kantamassa minkäänväristä lippua kulkueiden etunokassa. Hauskinta koko tässä HYY-hässäkässä on ehdottomasti tämä blogimerkintä. Kaveri taitaa saada nyt jopa kaksi ryyppyä, kun "joku osakuntalainen blogityyppinen härpäke päivittyy asiasta"!

Opettelen tässä samalla kirjoittamaan uudella tietokoneellani, jonka sain eilen kotiini. Voi, tämä on ihana! Tämä on pieni ja kevyt; kriittiset mitat ovat kaksitoista tuumaa ja alle yksi kilo. Tämä toimii kuin unelma ja käynnistyykin vajaassa minuutissa, mikä on aivan uskomatonta verrattuna entiseen koneeseen, jota sai lämmitellä lähes puoli tuntia ennen kuin se oli oikeasti toimintakykyinen. Mutta nykyinen koneeni on lähestulkoon niin suloinen, että voisi kuvitella sen kehräävän ja että sillä olisi pehmoinen turkki! (Ja sillä olisi häntä ja se lämmittäisi jalkojani talvisin.)

Ensimmäinen työviikkoni Ateneumin Kehyksessä on takana ja olen nauttinut työstäni valtavasti. Ekana päivänä olin luonnollisesti hieman hukassa: sain avaimet, ovikoodit sun muut, minulle osoitettiin työpisteeni ja sitten minut pistettiin kastelemaan kukkia. Siihen työpistettä tarvitaankin, mutta toisaalta ei kukkiakaan saa unohtaa. Tiistaina pääsin jo työn makuun ja ihan oikeasti siinä työpisteessäni. Työpöytäni on parvella, josta on näkymät suoraan Rautatietorille. Ei pöllömpää. Tietokoneen edessä istuminen teki minut aluksi ihan kankeaksi ja väsyneeksi, mutta pikkuhiljaa kaikkeen tottuu. Kehyksen työporukka on mainio ja siihen on päässyt heti hyvin mukaan! Keskiviikkona lähdimme koko yksikön kanssa Lohjalle virkistyspäivän viettoon (kaksi päivää töitä ja sitten virkistäytymään - ei todellakaan pöllömpää!), jossa syötiin ihania kakkuja ja käytiin Lohjan museossa ja Kaivosmuseossa. Istuessamme Lohjan museon (joka on siis entinen pappila) vihreässä puutarhassa nurmikolla ihanan kesäpäivän ympäröimänä koko työporukan kesken alkoi ihmisiä naurattaa, kun huokasin ääni tyytyväisyydestä täyttyen, että olen kyllä tehnyt aivan oikean ammatinvalinnan! Vierailimme myös Kaivosmuseossa, jossa menimme kahdeksankymmenen metrin syvyyteen maanpinnan alapuolelle. Se oli aika jännää, mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, jonka jälkeen oli ihanaa päästä takaisin auringonpaisteeseen. Mitä oikeisiin töihin tulee, niin olen päivittänyt nettisivuja, osallistunut palavereihin aina Opetusministeriötä myöten ja osallistunut selkokielisen kirjan arviointiin. Se oli kovin kasvattava tilanne, sillä Kehykseen tuli aikuinen mies, jolla oli käsittääkseni jonkinlainen kehitysvamma ja hän luki vain selkokielellä kirjoitettuja kirjoja. Koska nämä kirjat kuitenkin kirjoittaa terve ihminen, on tärkeää, että ne testataan lukijoilla, joille ne ovat tarkoitettuja. Kuten sanoin, oli kasvattavaa päästä tapaamiseen mukaan, sillä minä olen ollut omasta lievästä liikuntavammastani huolimatta todella vähän muiden vammautuneiden seurassa ja siksi huomaan, että itsellänikin on toisinaan hieman ennakkoluuloja ja epävarmuutta sellaisissa tilanteissa, vaikka voisi veikata muuta. Aluksi siis hieman jännitti, koska seurassa oli aikuinen mies, joka oli kuitenkiln kuin ala-asteelainen poika. Tilanne oli kuitenkin todella kiva ja mies oli mitä sympaattisin! Kun häneltä kysyttiin, ostaisiko hän kyseisen kirjan, hän asetti kirjan hyllyyn ja sanoi: "Elina, saanko mä lainata sua vähän? Tuu tänne myyjäksi." No, minä nousin ja menin kirjan viereen seisomaan. Seuraavaksi hän tuli tähän kuviteltuun kauppaan, tervehti ja minä tervehdin takaisin ja toivotin hänet tervetulleeksi. Hän bongasi kirjan hyllystä, minä esittelin sen ja sitten teimme kaupat, jonka jälkeen hän totesi, että näin hän toimisi kaupassa ja varsinkin, kun kirjan kansi on niin kiva ja myyjä hymyilevä! Kehys on jo viikon aikana opettanut minulle valtavasti uutta vammaisasioista ym., jota ei ennen ole tullut ajatelleeksi. Sellainen laajentaa näkökenttää hurjasti ja siksi tällainen työ tekisi varmasti hyvää ihan jokaiselle. 

Muutenkin kuuluu vain hyvää. En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut näin tyytyväinen ja onnellinen. Eilen kävin lääkärillä ja terveyteni on nyt parempaan päin, mikä ilahdutti valtavasti. Terveyteni on reistaillut pitkin kevättä, mutta nyt olen huomannut itsekin, että voin paremmin. Ja onhan tässä niin paljon muutakin hyvää: nyt minun pitäisi siivota, koska Potterini tulee parin tunnin kuluttua. Voisiko enää paremmin viettää kesäistä lauantai-iltaa? Tai voisi kyllä. Jos nimittäin olisimme Keski-Suomessa järven rannalla. Mutta toki tämäkin kelpaa paremmin kuin hyvin!